Vappu ja simahommia!

Meidän äiti oli sellainen kotihengetär joka väänsi aina korvapuustit, joulutortut, synttärikakut, kampanisut ja kaikki siltä väliltä itse. Myös vapuksi hän aina valmisti munkkeja ja simaa. Oli ihan parasta käydä kurkkimassa kaapissa olevia simapulloja josko rusinat olis jo nousseet ja se hetki kun sitä kaua odotettua herkkua pääsi sitten litkimään! Kun me muutettiin siskoni kanssa pois kotoa ja äitini muutti etelään, ei äitin valmistamaa simaa sitten tietenkään päässyt enää juomaan. Itse en simaa ole alkanut valmistamaan vaikka se kuulemma helppoa onkin, kun ei sitä kahdestaan tule niin paljoa juotua. Oikeasti siitä kun olen viimeksi simaa maistanut, on varmasti yli kymmenen vuotta aikaa!

Ollaan vasta nyt lähiaikoina alettu lähtemään näihin kaikenlaisiin perinnejuhliin mukaan joten päätin että tänä vuonna vietetään vappua ja oikein viimisen päälle perinteillä! Ostettiin skumppaa, tippaleipiä, perunasalaattia ja nakkien sijasta quorn-nugetteja ja tietysti simaa, munkit jäi kauppaan, ei herkkuja liikaa kuitenkaan :D Ekaa kertaa olin simanosto puuhissa ja muistan että joskus kun olen maistanut aiemmin kaupan simaa eikä se ollut lähelläkään äitin tekemään joten olin hyvin epäileväinen, minusta se sima maistui enemmän pommacilta kuin simalta! Tiedustelin töissä työkaverilta mikä olisi se paras sima, se joka maistuu kaikkein eniten kotona tehdyltä ja hän suositteli Marlin kotisimaa, joten päätin että ehkä lähden kokeilemaan sitä. Siellä simahyllyssä sitten seisoskelin ja yritin tätä kotisimaa etsiä mutta en löytänyt, simavalikoima oli surkea! No, bongasin sitten Wanhan Porvoon Fabriikin kotisiman joka oli ainoa kotisima nimellä oleva sima ja ennen kaikkea lasipullossa oleva, joten se sitten lähti mukaan.

Ja olikos kokemus sitten niin kuin kotona ennen vanhaan? No aika lähelle päästiin! Ehkä niin lähelle kuin mahdollista! Simassa ei tietenkään ole rusinoita jotka tuovat sen oman makunsa juomaan mutta voisin sanoa että muuten tämä sima ei jättänyt minua ainakaan kylmäksi! Toki on mahdollista siitä on niin kauan kun olen äitin simaa juonut että en edes muista miltä se maistuu mutta kyllä tämä ainakin minulle maistuu! Eikä maistu pommacilta! :P Tuonne pulloon kun vielä nakkaisi muutaman rusinan lillumaan, että niistä voisi sitten ällöttyä kun ne killuu siellä simalasissa ja pitäisi yrittää juoda niin ettei saa rusinoita suuhun, kokemus olisi hyvin autenttinen! Kyllä tämän voi ottaa omiin vappuperinteisiin mukaan ^_^

Tää on parasta! Parsakaali uusi silmin!

Mainitsin jossakin kohtaa että jumiuduttiin syömään samoja sapuskoja ja niistä yksi oli wokattu parsakaali. Se on edelleen minun lempiruoka joten ajattelin että pitäähän se tietysti tänne jakaa! Nyt on aika irrottautua kahleista ja unohtaa kuivat ja nuivat ajatukset parsakaalista nimittäin tää on hyvä! Jos ei ihan uskallus riitä pelkän parsakaalen syöntiin, uskoisin että kanan lisukkeenä tää toimii varmasti hyvin!

Wokattu parsakaali

Marinadi:

yksi chili pilkottuna ilman siemeniä

1-2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 rkl soijakastiketta

valkosipulin kynsiä pilkottuna oman maun mukaan

2 tuoretta parsakaalta

kookosrasvaa ja kylmäpuristettua oliiviöljyä paistamiseen

Sekoita marinadin ainekset yhteen. Pilko parsakaali kukintoihin. Sekoita parsakaalin kukinnot ja marinadi yhteen.Wokkaa, välillä sekoitellen niin kauan että parsakaali on pehmeää. Tarjoa pelkästään tai lisukkeena.

Mmmm.. Juustokakkua...

Rakastan juustokakkua. Voisin oikeasti elää juustokakulla. Kaikkein parasta on ihan se perinteinen; digestivepohja, voita, tuorejuustoa, kermaa, sitruunaa, sokeria ja mangosose päälle.. Mmmm.. Tulee vesi kielelle pelkästä ajatuksesta! Mutta juustokakkua ei voi, tai voi kyllä mutta ei kannata syödä joka päivä. Ja kun ei ole juurikaan kyläilijöitä, kahdelle ihmiselle juustokakussa on aika paljon syötävää. Siis tiukkaahan se ei tee, varmaan miehen kanssa syötäis yhdeltä istumalta kokonainen kakku mutta jenkkakahvat sitten kiittää.. Onneksi keksin ratkaisun akuuttiin juustokakkuhimoon jossa varmasti säästää omatuntoa ja kaloreita! Nämä ainekset saat pienemmästäkin kaupasta ja pisin aika tämän valmistukseen menee juuri siinä kaupassa käymisessä, muuten tämän herkun valmistaa silmän räpäyksessä! Ja vielä viimeinen hyvä puoli on se, että kun ainekset on ostanu, ne säilyy kaapissa pitemmän aikaa (banaania lukuunottamatta) joten kaikkea ei tarvitse vetää yhdellä istumalla jos vain pystyy vastustamaan kiusausta! :P Periaatteessa kyseessä on yksinkertaistettu juustokakkuresepti josta on vain poistettu voi, sokeri, kerma, liivate ja tietysti valmistus mutta maku on silti ihan taivaallinen!

Tämä on myös nopea tarjottava jos vieraita on tulossa eikä ole aikaa alkaa vääntämään oikeaa juustokakkua tai esim. pikku herkkuna illanistujaisiin. Käyttömahdollisuuksia on rajattomasti ja maistuu varmasti kaikille!

HOX! Digestivekeksejä on myös saatavilla gluteenittomana, olen testannut myös niillä ja toimii vallanmainiosti! Kokeile myös muilla päällisillä kuten mandariinilohkoilla, mansikoilla tai vaikka mustikoilla!

Ainesten määrän voit ihan itse valita riippuen siitä syötkö yksin vai porukassa ja kuinka ruhtinaallisen kerroksen tuorejuustoa laitat keksien päälle.

Pikku juustokakkunami

(täysjyvä)digestivekeksejä

Viola vaniljatuorejuustoa

banaania

sitruunamehua

Leiko banaani paloiksi. Levitä tuorejuustoa digestivekeksien päälle. Asettele banaanin paloja keksien päälle niin monta kuin mahtuu, tiputtele banaanin päälle hiukan sitruunamehua niin ne eivät tummu ja saat ripauksen sitruunaa myös makuun. Herkuttele! 

Pieni herkku joka on hyväksi

Taas sama ongelma. Puolukoita pakkanen täynnä. Mitähän niillä kun ei mehuakaan osaa tehdä.. Vispipuuro on vaikea, ei mun ranteet anna myöten vispata niin rankasti kuin vispipuuro nimensä mukaan vaatisi! Aloin sitten miettimään että saiskohan niistä jonku muun puuron aikaiseksi ja törmäsinkin sitten marttojen sivulla ruispuolukkapuuroon! Tästä tuli todella hyvän makuinen puuro ja vaikka tässä sokeria onkin, ei sitä onneksi ole paljoa ja jos siltä tuntuu, niin määrää voi vähentää. Ja ohje on niin simppeli että huonompikin kokki osaa!

Ruispuolukkapuuro 

(pienet lautaselliset neljälle)

3/4 l vettä

3 dl puolukoita

4 dl täysjyväruishiutaleita

3/4 dl sokeria

½ tl suolaa

Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää ainekset siihen. Anna kiehua matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia välillä sekoitellen. HOX! Puuro tarttuu herkästi pohjaan joten sekoita reilusti pohjia myöten.

No nyt se viimein onnistui!!

Tässä ihan herkistyy! Ensimmäistä kertaa eläessäni onnistuin tekemään leipää joka onnistui kaikin puolin täydellisesti! Siis jos olisin ostanut kaupasta leivän ja se olisi ollut tuo luomukseni, olisin ollut ihan tyytyväinen ostokseeni! Olen opiskellut ja tutkinut leivän tekoa tässä melkein vuoden päivät, siis en sen kummemmin kuin aina vaan katsonut kaikki mahdolliset kokkausohjelmat joissa ollaan käsitelty leipää ja yrittänyt imeä kaiken tiedon itseeni ja nyt uskaltauduin kokeilemaan. Se mikä tuntui aina toistuvan kaikissa leipään liittyvissä jutuissa oli sitko, sitko on A ja O. Sehän mulla on aina puuttunut.. Sitko on siis sitä kun leipää vaivataan niin paljon että siihen saadaan oikeanlainen tuntuma. Taikinan pitäisi sinkua repeämättä mahdollisimman paljon. No miehän en ole leipiäni juuri vaivaillut! :D En koskaan ole ajatellut että vaivaamisellä olisi niin suurta merkitystä mutta näköjään se oikeasti oli se A ja O!
En minä nytkään saanu sitä täydellistä sitkoa aikaiseksi, sitkoa oli jonkin verran mutta kokkausohjelmiin kun vertasi, tulos oli säälittävä. No, ehkä seuraavalla kerralla jaksan vaivata vielä vähän enemmän! Joka tapauksessa ero oli huomattava. Vaivasin taikinaa varmaan yli 20 minuuttia jonka jälkeen nostatin sitä puoli tuntia ja vaivasin taas mutta tällä kertaa vain ehkä n. 10 minuuttia. Mitä kauempaa vaivaa sen parempi sitko, niin se ilmeisesti menee. No tässä on joka tapauksessa tulos ja resepti jota käytin, oli kyllä vaivaamisen arvoista!

  Pehmeä sekaleipä

5 dl vettä

50 g hiivaa

4-6 dl (luomu) vehnäjauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 dl ruishiutaleita

2 rkl seesaminsiemeniä

1-2 rkl oliiviöljyä

2 tl suolaa

(kaurahiutaleita leivän päälle)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita muut ainekset yhteen. (HOX! Laita ensin vain osa tavallisista vehnäjauhoista ja lisää sitä tarpeen mukaan. Jauhoa on tarpeeksi kun taikina ei enää tartu tiukasti sormiin, pieni tahma ei haittaa.) Lisää vesi pikku hiljaa kuivien ainesten joukkoon, lisää samalla myös öljy. Vaivaa taikina hyvin mahdollisimman sileäksi ja niin että siinä on mahdollisimman hyvä sitko. Annan taikinan nousta lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Taikinan noustua vaivaa sitä jälleen niin että ilmakuplat häviävät ja taikina on tasainen. Muotoile leipä haluamaasi muotoon ja vedä veitsellä muutama viilto leivän päälle. Voitele leivän pinta vedellä ja ripottele päälle kaurahiutaleita. 

Laita leipä uuniin alimmalle tasolle ja nakkaa vielä puolisen desia kylmää vettä uunin pohjalle niin saat leipään rapean pinnan. Paista uunissa ensin 10 minuuttia ja sen jälkeen laske lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista n. 30 minuuttia. 

Älä avaa uunin luukkua välissä, jos tuntuu että leipä paistuu liikaa laske lämpöä. Voit tarkistaa leivän kypsyyden koputtamalla sitä pohjaan, jos koputus on ontto ja kumea, leipä on valmis, jos koputus on lattea, laita leipä uuniin vielä 10 minuutiksi.

Erneston tarina

Olen ollut todella eläinrakas pienestä asti. Meidän ensimmäinen lemmikki oli vitivalkoinen kani nimeltä Punasilmä joka oli meillä silloin kun olin 2 vuotias. Vanhempani eivät oikein arvostaneet kun kani kävi tekemässä papanansa aina vanhempieni sänkyyn joten kanista hankkiuduttiin eroon. Myöhemmin selvisi että siskoni on allerginen ainakin koirille ja kissoille joten vuosikausiin meille ei mitään lemmikkiä voinut tulla. Käytin naapureiden koiria ulkona ja liityin 4H dogsittereihin että pääsisin edes hetkellisesti touhuamaan koirien kanssa ne kun olivat intohimoni. Seinäni oli vuorattu koirien kuvilla ja hyllyni olivat täynnä koirafiguureita.

Yläasteella sain sitten ensimmäisen ihan oikean lemmikin kun äitini osti minulle syntymäpäivälahjaksi hamsterin sillä ehdolla että se pysyy huoneessani ettei siskolleni tule allergiaa. Hamsteri ei ollut koira mutta silti se oli elämäni ensimmäinen lemmikki ja kohtelin sitä kuin aarretta. Koirat oli silti se minun juttu ja juoksin ympäri kaupunkia dogsitter hommissa. 

Kissa tuli taloon

Siskoni on minua kaksi vuotta vanhempi ja hän muutti kotoa melkein heti 18 vuotta täytettyään. Me muutimme äitini kanssa pienempään asuntoon ja silloin äitini viimeinkin sanoi ne minun kauan odottamani sanat: voimme hankkia koiran tai kissan! Äitini rakastaa kissoja mutta itselleni ne olivat outoja koska en ollut elämässäni ollut yhtään kissojen kanssa tekemisissä muuta kuin ihan ohimennen. Minulla oli siis vaihtoehto, voisin viimeinkin hankkia sen paljon kaipaamani koiran tai sitten laittaisimme äitini toivoman kissan. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstäni. Koska meillä ei koiraa ole ollut mutta olen niitä rakastanut intohimoisesti koko elämäni, olin opiskellut niistä kaiken mahdollisen ja imenyt kaiken tiedon kirjoista, lehdistä ja televisiosta joten olisin varmasti tietojeni puolesta ollut valmis elämään koiran kanssa mutta tiesin myös sen, että olen menevä 16 vuotias ja todella vähän kotona. Yllättävän fiksu teini olin kun tulin siihen päätökseen että minulla ei ole aikaa koiralle nyt, tahdoin että sitten kun koiran saan, voin omistautua sille täysin. Meille tuli siis kissa. 

Pieni Ernesto

Pieni musta pallero saapui elämäämme syksyllä 2004. Kisuli sai nimekseen Ernesto ja rakastuin siihen täysin! Pitihän siinä opiskella paljon koska halusin tarjota Ernestolle parhaan mahdollisen elämän, joten monta opusta kahlattiin läpi ja hoidettiin kaikki ohjeiden mukaan, rokotukset, madotuksen ja sirutukset. Kun muutin pois kotoa, Ernesto lähti tietenkin mukaani vaikka äiti olisi kovasti tahtonut että jätän sen hänelle. Eläimet tulevat minulle aina ensin joten vaikka opiskelijabudjetti oli tiukka, pidin silti huolta siitä että Ernesto saa mahdollisimman hyvää ruokaa. Pennusta asti se sai aamupalaksi pussin märkää ruokaa ja iltapalaksi muroja, kaupan kalleimpia tietenkin!
Vuonna 2006 muutin kimppakämpästäni silloisen poikaystäväni kanssa yhteen. Hän tahtoi koiran joten annoin hänelle luvan sen hankkia, joten meille tuli pieni huskyvauva. Poikaystäväni ei pitänyt Ernestosta ja uuden huskypennun kanssa elämään totuttelu oli vaikeaa, varsinkin kun se ei ollut minun koirani eikä meidän koiranpito- tai koulutusajatuksemme menneet ihan yks yhteen, niin kuin ei mennyt moni muukaan asia. Elämäni oli todella vaikeaa ja kävin hyvin syvällä silloin, silti ajattelin Ernestoa ensin. Päätin että sen ei ole hyvä olla minun luonani enää joten soitin ystävälleni voisiko hän ottaa Erneston joksikin ajaksi hoitoon. Ystäväni suostui joten lähdin heti seuraavana päivänä viemään Ernestoa hänen luokseen Ouluun. 

Muutosten aika ja ensimmäiset oireet

Aikaa meni pari kuukautta, poikaystävästä tuli ex ja muutin omaan asuntoon. Mietin silloin otanko Erneston takaisin luokseni mutta koska asuntooni ei saanut tuoda lemmikkejä eikä elämäni ollut oikein raiteillaan vieläkään päätin ettei vielä ole oikea aika. Ystäväni muutti takaisin Rovaniemelle Ernesto mukanaan joten pääsin onneksi näkemään sitä aina välissä. Niihin aikoihin Ernestolle tuli sitten ensimmäistä kertaa terveysongelmia. Se alkoi pissailemaan ympäriinsä pikku pissoja, sillä oli selvästi vaikea olla ja pissassa oli myös verta. Ystäväni käytti Ernestoa eläinlääkärissä ja sillä todettiin tulehdus sekä virtsakiteitä. Se sai lääkitykseksi lääkeruokaa (Royal Caninin urinary nappuloita) antibiootit sekä kipulääkkeitä. Oireet hävisivät ja Ernesto parani. 

Vuonna 2009 muutimme kaikki saman katon alle, minä, poikaystäväni (nykyinen mieheni) ja ystäväni. Ernesto, ystäväni oma kissa Mimma ja poikaystäväni kissa Seti muuttivat tietysti kanssamme. Asuimme siinä kolmestaan noin vuoden päivät kunnes päätimme muuttaa asumaan kahdestaan poikaystäväni kanssa. Silloin oli luontevaa ottaa Ernesto jälleen mukaan asumaan minun luokseni. Olimme siis neljästään, minä, poikaystäväni, Seti ja Ernesto.

Sitten tuli se aika jota olin odottanut koko elämäni, kävimme hakemassa etelästä Devinin! Kaikki meni hyvin ehkä kuukauden päivät Devinin meille tulosta kunnes eräänä päivänä Erneston oireet tulivat jälleen takaisin. Soitto eläinlääkärille, pissanäyteen kuskaus klinikalle ja taas Ernesto sai saman reseptin, lääkeruokaa sekä kipulääkkeet. 

Ensimmäisenä kertana kun oireita tuli, ystäväni syötti lääkeruokaa vain sen yhden pussin ja sen jälkeen siirtyi samaan ruokaan mitä oli aikaisemminkin syöttänyt. Kun oireet nyt uusivat me päätimme jatkaa lääkeruuan syöttämistä niin kuin eläinlääkäri suositteli mutta sillä erotuksella että Ernesto sai kuitenkin aamupalaksi ihan tavallista märkääruokaa niin kuin se oli aina saanut. Oireet hävisivät ja kaikki oli taas hyvin.

Meni aikaa varmaan vuoden päivät kun oireet tulivat taas ihan varoittamatta takaisin! Taas soitto eläinlääkärille ja samat kuviot. Nyt eläinlääkäri vain painotti sitä että kissa ei saa syödä mitään muuta ruokaa kuin sitä lääkeruokaa. Me siis teimme niin kuin käskettiin ja Ernesto joutui tiukalle lääkeruokadieetille. Se alkoi lihomaan ja muuttui hyvin apaattiseksi, sitä ei saanut leikkimään millään eikä se satunnaisia iltahepuleita lukuunottamatta tehnyt muuta kuin söi ja nukkui. En huolestunut siitä sen kummemmin, ajattelin että se alkaa vain tulemaan vanhaksi. Oireita saattoi tulla edelleen silloin tällöin mutta ne eivät kestäneet kuin päivän tai pari ja loppuivat taas pitkäksi aikaa. Yritin tutkia netistä löytyisikö kissojen virtsaongelmista jotain tietoa mutta eipä sieltä mitään uutta löytynyt, samat hoidot olivat kaikki saaneet kissalleen, joten en siitä silloin viisastunut.

Kun asiat viimein selviää

Mitra, Seti ja Ernesto

Vuonna 2013 meille tuli jälleen uusi tulokas, Mitra. Kaikki meni todella hyvin eikä mitään ongelmia ollut mutta pari kuukautta Mitran tulon jälkeen Erneston oireet tulivat takaisin ja nyt kahta kauheammin, se oli todella kovissa kivuissa ja selvästi tunsi olonsa todella epämukavaksi. Se pissasi pelkkää verta ja sai ulos vain tipan kerrallaan. Jälleen soittoa eläinlääkärille ja tälläkin kerralla samat lääkkeet. Oireet hävisivät ja kaikki oli taas hyvin. Mutta vain hetken.Viime talvena eli vuonna 2014 Erneston oireet tulivat jälleen takaisin ja nyt todella rajuina, saatiin kipulääkkeet mutta nekään eivät auttaneet. Olin todella peloissani että nyt Erneston päivät on luetut. En tiennyt mitä tehdä koska olimme kuitenkin todella tarkkaan pitäneet huolen siitä että Ernesto ei syö yhtään mitään muuta kuin sitä lääkeruokaa, joten en voinut ymmärtää miten virtsakiteitä voi vieläkin tulla! Eläinlääkäri epäili Ernestolla idiopaattista kystiikkiä ja määräsi sen syömään myös Cystaid nimistä lisärehuvalmistetta. Siirryimme lääkeruokanappuloista samanmerkkiseen märkäruokaan ja onneksi oireet hävisivät pikku hiljaa. Muutama päivä meni hyvin ja aloimme toivoa parasta mutta sitten se taas alkoi! Vaikka olimme tehneet kaikki oikein Ernesto oli jälleen kovissa kivuissa. Ei muuta kuin lisää kipulääkettä vaan naamaan ja toivottiin että oireet helpottaisi. Tässä vaiheessa olin jo aivan lopussa, mietin jo pitäisikö Ernesto päästää tuskistaan jos mikään hoito ei tunnut auttavan.. Oireet jatkuivat mutta hiukan lievempinä, pissailua oli vain iltaisin mutta päivällä kipulääkkeiden avulla Ernesto pystyi nukkumaan ihan rauhassa. Päätin että yritän nyt vielä kerran tutkia netistä jos löytäisin sieltä apua. Aika kauan piti selata sivuja ennen kuin vastaani tuli juttu virtsakiteistä ja raakaruuasta. Ahmin jutun läpi ja seuraavana päivänä riensin kauppaan ostamaan Ernestolle ihan oikeaa lihaa. Ja siihen loppui oireet.

Devin ja Ernesto torkuilla

Nyt

On mennyt puolivuotta siitä kun siirryimme raaka-ruokaan. Nappulat on ehdottomasti kielletty mutta teollista märkäruokaa Ernesto saa silloin tällöin kun ollaan unohdettu pistää lihaa sulamaan. Herkkuina käytetään kuivattuja kanansydämiä. Toki on hyvin mahdollista että kiteitä voi vieläkin tulla, menihän joskus yli vuosi ennen kuin oireet uusiutuivat mutta toisaalta, Ernesto parani viime oireista pelkästään sillä että vaihdoimme ruuan raakaan lihaan joten olen hyvin toiveikas.

Jos voisimme, siirtäisimme kaikki kissat raakaruualle mutta keskimmäinen tapaus Seti ei suostu syömään mitään raakaa, siis ei yhtään mitään! Se "pakotetaan" syömään aamupalaksi teollista märkääruokaa että se saisi edes vähän jotain muutakin kuin sen lempparia kuivaa nappulaa. Ollaan kuitenkin käyty ostamassa sitä parasta mahdollista kuivamuonaa jossa on mahdollisimman korkea lihapitoisuus ja toivotaan todellakin että Seti pärjää sillä ettei sillekin tule virtsakiteitä. Ensimmäiset pari viikkoa oireiden loppumisen jälkeen olivat todella stressaavia koska aina kun joku oli kopilla kuopsuttamassa riensin katsomaan onko se Ernesto ja aina kun Ernesto kävi pissalla tutkin sitä todella tarkkaan oireiden pelossa. Joka kerta kun Ernesto rapsuttelee jotakin mattoa sydämeni jättää lyönnin välistä ja helpotus on todella suuri kun se onkin peittämässä kakkakikkaraa tai oksennuspalloa pissin sijasta! Toivon todellakin että Erneston ei tarvitse enää ikinä kokea sitä tuskaa!

Ilmeisesti kissat ovat hyvin yksilöllisiä siitä mille yksilöille kiteitä tulee ja toimiiko eläinlääkärin hoito-ohjelmat mutta itse uskon että virtsakiteet tulee vääränlaisesta ruuasta. Kissa on lihansyöjä eikä kuiva nappula varmasti ole sille optimaalista sapuskaa, niin se vain on. Nyt kun Ernesto saa vain raakaruokaa, sen turkki on alkanut kiiltämään, se on laihtunut normaaliin painoonsa ja se on todella aktiivinen! Ernesto täytti viime vuonna 10 v. mutta aktiivisuustasolla se voisi aivan hyvin olla 4 vuotias! Voin suositella kyllä sydämellisesti kaikille kissanomistajille kissojensa raakaruokaan siirtymistä, varsinkin kun se nykypäivänä on tehty niin järkyttävän helpoksi! Se henkinen ja fyysinen kipu mikä virtsakivistä ja kiteistä tulee ei todellakaan ole sen muutaman euron arvoista mitä siinä säästää kun ostaa sitä nappulaa raa'an lihan sijasta. Ja muuten, se lääkeruoka mitä Ernesto söi monta vuotta elämästänsä maksoi 67€/12kg että kun siihen vertaa niin pääsee huomattavasti halvemmalla vaikka ostettaisi kissalle pelkkää sisäfilettä!

Naurettavan helppo herkuttelupizza

Jos tekee mieli jotain vähän herkullisempaa, jotain hiukan hienostuneempaa, vähän luksusta elämään, tässä on sikamaisen helppo tapa! Ei tarvi matkustaa Italiaan vaan ainekset saa ihan lähikaupasta!

Luksuspizza

tortillalättyjä tai rieskaa

ketsuppia tai jotain muuta tomaattikastiketta

vuohenjuustoa

tummia tai vaaleita oliiveja

tuoretta basilikaa

tuoreita versoja*

tummaa balsamicokastiketta

Lämmitä uuni 200-250 asteeseen. Aseta tortillalätyt pellille ja levitä niiden päälle oman maun mukaan ketsuppia. Leikkaa oliivit puoleksi ja siivuta vuohejuusto ja asettele 5-6 siivua kunkin lätyn päälle sekä lopuksi puolitetut oliivit. 

Paista uunissa 5-10 minuuttia kunnes lätyt on hiukan saaneet väriä ja rapeutuneet ja vuohenjuusto on pehmentynyt.

Ota lätyt uunista ja asettele niiden päällle reilusti versoja ja basilikan lehtiä. Viimeistele balsamicokastikkeella ja tarjoile heti!

*tuoreita versoja saa ainakin isommista marketeista. Tähän käytin kotimaisen Mimi's tuotemerkin alla olevaa versosekoitusta jonka löysin Citymarketista.

Vaihtoehtoinen täyte:

ketsuppia

tummia oliiveja

mozzarellajuustoa

kirsikkatomaattia

tuoretta basilikaa

Puolita oliivit ja kirsikkatomaatit ja siivuta mozzarella. Levitä ketsuppi lätyille ja asettele päälle mozzarella siivut ja puolitetut kirsikkatomaatit sekä oliivit. Paista uunissa edellisen ohjeen mukaan.

Asettele tuoreet basilikalehdet valmiiden pizzojen päälle ja nauti! 

VINKKI SUPERKIIREISELLE! Oliivit ja mozzarellajuuston voi ostaa myös valmiiksi siivutettuna niin homma nopeutuu vielä enemmän!

Näin siinä aina käy..

Tämä oli varmaan joku ennätys kuitenkin! Siis kuinka kauan jaksoin pitää blogia yllä ennen kuin se unohtui moneksi kuukaudeksi siis öh.. joo vois sanoa että kuukaudeksi mutta ku kävin kurkkaan niin viimeisimmästä kirjoituksesta on aikalailla tasan vuosi, että silleen.. Tämä on kuitenki ollu kaikkein kivoin blogi mitä olen kirjoittanut joten yritetäänpä elvytystä! Töitä on ollu niin sikana ja Devinillä sekä Ernestolla vähän terveysongelmia joten en ole stressiltä kyennyt oikein mihinkään.. Ja tosiaan, olihan meillä sellaiset pienet häätkin viime elokuussa! En kyllä ole lähelläkään kunnon blogaajaa kun en kertonut yksityiskohtaisesti koko matkaani naimisiin.. Häiden piti olla lihattomat mutta kyllähän se appiukko ne makkarat sinne sitten kuitenkin salakuljetti, onneksi tajusi kuitenkin tehdä sen vasta siinä vaiheessa kun morsian oli iloisessa hiprakassa! Stressiä tuli niistäkin kinkereistä mutta ihanat oli häät, joten jotain positiivista! No nyt kuitenkin toivottavasti alkaa stressi vähän helpottaa ja kun kesäkin on jo ihan nurkan takana niin eihän tässä voi murjottaa!

Mitä vuodessa on tapahtunut.. häiden lisäksi.. Aika moni resepti on jäänyt kyllä kirjoittamatta muistiin ja se ottaa nuppiin mutta askartelut on jääny vähemmälle, siis en ole askarrellut tai yleensäkään tehnyt käsilläni yhtikäs mitään muutamia epätoivoisia taiteiluja lukuunottamatta. Syödä pitää joka päivä mutta askarteluun on vaikeampi järjestää aikaa.. Mutta tehtiimpä elämäntapa remppa! Tai no ei ehkä sitäkään kunnolla mutta pientä fiksausta kuiten! Otettiin hyvät öljyt vielä tehokkaampaan käyttöön ku aikaisemmin ja heitettiin margariinit, rypsiöljyt ja muut vastaavat teollisesti valmistetut rasvat pois. Hiilareita vähennettiin ja proteiineja lisättiin. Alettiin myös entistä enemmän suosimaan luomua ja kotimaista sekä tehdään nykyään suurin osa ruuasta ihan alusta asti itse ja mahdollisimman tuoreista raaka-aineista. Nyt on aika hyvä fiilis :) Ernestonkin ruokavalio joutui remppaan kun ei meinattu päästä virtsakiteistä eroon ja nyt se saa pelkkää raakaruokaa, siitä tarinasta minun täytyy tehdä ihan oma blogikirjoitus, tämä kokemus pitää nimittäin jakaa että muutkin säästyvät siltä tuskalta mitä me koimme!

Ollaan nyt oltu kolme vuotta kasvispainotteisella ruokavaliolla ja voin sanoa että nyt sen on vasta täysin omaksunut. Se on jännä miten makuaisti on muuttunut ja esim. parsa, porkkanat ja parsakaali on parasta ikinä! Lihansyönti aikoina selleri oli se ällöjuttu siinä wingsien kyljessä, nyt se selleri on parhautta! Lihaa ei enää kaipaa laisinkaan, ei edes pekonia ja kun kolme vuotta on tässä tehnyt kasvispainotteista sapuskaa, ruokaostokset onnistuu silloinkin kun on tullut suoraan töistä kauppaan ja aivotoiminta on koomassa olevan zombien tasoa. Meillä ehti käydä tuossa myös se klassinen että jumiuduttiin niihin muutamaan ruokaan mitä tehtiin päivästä ja viikosta toiseen, ennen kuin havahtui siihen että joskus vois tehdä jotain muutakin kuin wokattua parsakaalta! Tältä kaameudelta pelasti ehdottomasti Vegaanin keittiössä reseptikirja. Vaikka me ei vegaaneja ollakaan, tuosta kirjasta on löytynyt todella paljon ihania ja täydellisen maistuvia reseptejä! Eilen kokeiltiin sloppyjoe linsseillä eikä oikeasti linsseistä voi saada parempaa! NAM!

Huomaako sitä mistään että ollaan jätetty liha pois? Ei oikeastaan. En itse ainakaan ole huomannut mitään muuta muutosta kuin sen että maha toimii paremmin. Meidän ruokavalio oli kuitenkin aikaisemminkin ihan hyvä joten en voi sanoa että oltaisiin kumpikaan koettu mitään mullistavaa hyvänolontunnetta tai että terveys olisi kohentunut huomattavasti. Yksi muutos tietysti on, se että minulla on huomattavasti parempi mieli syömästäni ruuasta.

Mutta ettei menis ihan liian terveelliseksi ja sen sellaiseksi; tässä on meidän pikku lauantaimätöt! Nacholautanen, lihattomana tietenkin! Niin hyvältä tuoksui että Devin ei meinannut malttaa pitää kuonoaan irti!

Kuvassa piirakkavuoka ei lautanen vaikka siltä näyttääkin!

Nacholautanen kahdelle hyvin nälkäiselle tai useammalle pikku nälkäiselle

1 pss (500g) nachosipsejä

1 prk juustodippiä

1 prk chunkysalsaa

jalopenoja

purkki maissia

Asettele sipsit uunin kestävälle alustalle, kuten piirakkavuoka.
Laita jalopenoja ja maissia sipsien päälle maun mukaan ja lopuksi kippaa chunkysalsa ja juustodippi koko komeuden päälle.
Kuumenna uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia ja muista nauttia ilman tunnontuskia ;)