Erneston tarina

Olen ollut todella eläinrakas pienestä asti. Meidän ensimmäinen lemmikki oli vitivalkoinen kani nimeltä Punasilmä joka oli meillä silloin kun olin 2 vuotias. Vanhempani eivät oikein arvostaneet kun kani kävi tekemässä papanansa aina vanhempieni sänkyyn joten kanista hankkiuduttiin eroon. Myöhemmin selvisi että siskoni on allerginen ainakin koirille ja kissoille joten vuosikausiin meille ei mitään lemmikkiä voinut tulla. Käytin naapureiden koiria ulkona ja liityin 4H dogsittereihin että pääsisin edes hetkellisesti touhuamaan koirien kanssa ne kun olivat intohimoni. Seinäni oli vuorattu koirien kuvilla ja hyllyni olivat täynnä koirafiguureita.

Yläasteella sain sitten ensimmäisen ihan oikean lemmikin kun äitini osti minulle syntymäpäivälahjaksi hamsterin sillä ehdolla että se pysyy huoneessani ettei siskolleni tule allergiaa. Hamsteri ei ollut koira mutta silti se oli elämäni ensimmäinen lemmikki ja kohtelin sitä kuin aarretta. Koirat oli silti se minun juttu ja juoksin ympäri kaupunkia dogsitter hommissa. 

Kissa tuli taloon

Siskoni on minua kaksi vuotta vanhempi ja hän muutti kotoa melkein heti 18 vuotta täytettyään. Me muutimme äitini kanssa pienempään asuntoon ja silloin äitini viimeinkin sanoi ne minun kauan odottamani sanat: voimme hankkia koiran tai kissan! Äitini rakastaa kissoja mutta itselleni ne olivat outoja koska en ollut elämässäni ollut yhtään kissojen kanssa tekemisissä muuta kuin ihan ohimennen. Minulla oli siis vaihtoehto, voisin viimeinkin hankkia sen paljon kaipaamani koiran tai sitten laittaisimme äitini toivoman kissan. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstäni. Koska meillä ei koiraa ole ollut mutta olen niitä rakastanut intohimoisesti koko elämäni, olin opiskellut niistä kaiken mahdollisen ja imenyt kaiken tiedon kirjoista, lehdistä ja televisiosta joten olisin varmasti tietojeni puolesta ollut valmis elämään koiran kanssa mutta tiesin myös sen, että olen menevä 16 vuotias ja todella vähän kotona. Yllättävän fiksu teini olin kun tulin siihen päätökseen että minulla ei ole aikaa koiralle nyt, tahdoin että sitten kun koiran saan, voin omistautua sille täysin. Meille tuli siis kissa. 

Pieni Ernesto

Pieni musta pallero saapui elämäämme syksyllä 2004. Kisuli sai nimekseen Ernesto ja rakastuin siihen täysin! Pitihän siinä opiskella paljon koska halusin tarjota Ernestolle parhaan mahdollisen elämän, joten monta opusta kahlattiin läpi ja hoidettiin kaikki ohjeiden mukaan, rokotukset, madotuksen ja sirutukset. Kun muutin pois kotoa, Ernesto lähti tietenkin mukaani vaikka äiti olisi kovasti tahtonut että jätän sen hänelle. Eläimet tulevat minulle aina ensin joten vaikka opiskelijabudjetti oli tiukka, pidin silti huolta siitä että Ernesto saa mahdollisimman hyvää ruokaa. Pennusta asti se sai aamupalaksi pussin märkää ruokaa ja iltapalaksi muroja, kaupan kalleimpia tietenkin!
Vuonna 2006 muutin kimppakämpästäni silloisen poikaystäväni kanssa yhteen. Hän tahtoi koiran joten annoin hänelle luvan sen hankkia, joten meille tuli pieni huskyvauva. Poikaystäväni ei pitänyt Ernestosta ja uuden huskypennun kanssa elämään totuttelu oli vaikeaa, varsinkin kun se ei ollut minun koirani eikä meidän koiranpito- tai koulutusajatuksemme menneet ihan yks yhteen, niin kuin ei mennyt moni muukaan asia. Elämäni oli todella vaikeaa ja kävin hyvin syvällä silloin, silti ajattelin Ernestoa ensin. Päätin että sen ei ole hyvä olla minun luonani enää joten soitin ystävälleni voisiko hän ottaa Erneston joksikin ajaksi hoitoon. Ystäväni suostui joten lähdin heti seuraavana päivänä viemään Ernestoa hänen luokseen Ouluun. 

Muutosten aika ja ensimmäiset oireet

Aikaa meni pari kuukautta, poikaystävästä tuli ex ja muutin omaan asuntoon. Mietin silloin otanko Erneston takaisin luokseni mutta koska asuntooni ei saanut tuoda lemmikkejä eikä elämäni ollut oikein raiteillaan vieläkään päätin ettei vielä ole oikea aika. Ystäväni muutti takaisin Rovaniemelle Ernesto mukanaan joten pääsin onneksi näkemään sitä aina välissä. Niihin aikoihin Ernestolle tuli sitten ensimmäistä kertaa terveysongelmia. Se alkoi pissailemaan ympäriinsä pikku pissoja, sillä oli selvästi vaikea olla ja pissassa oli myös verta. Ystäväni käytti Ernestoa eläinlääkärissä ja sillä todettiin tulehdus sekä virtsakiteitä. Se sai lääkitykseksi lääkeruokaa (Royal Caninin urinary nappuloita) antibiootit sekä kipulääkkeitä. Oireet hävisivät ja Ernesto parani. 

Vuonna 2009 muutimme kaikki saman katon alle, minä, poikaystäväni (nykyinen mieheni) ja ystäväni. Ernesto, ystäväni oma kissa Mimma ja poikaystäväni kissa Seti muuttivat tietysti kanssamme. Asuimme siinä kolmestaan noin vuoden päivät kunnes päätimme muuttaa asumaan kahdestaan poikaystäväni kanssa. Silloin oli luontevaa ottaa Ernesto jälleen mukaan asumaan minun luokseni. Olimme siis neljästään, minä, poikaystäväni, Seti ja Ernesto.

Sitten tuli se aika jota olin odottanut koko elämäni, kävimme hakemassa etelästä Devinin! Kaikki meni hyvin ehkä kuukauden päivät Devinin meille tulosta kunnes eräänä päivänä Erneston oireet tulivat jälleen takaisin. Soitto eläinlääkärille, pissanäyteen kuskaus klinikalle ja taas Ernesto sai saman reseptin, lääkeruokaa sekä kipulääkkeet. 

Ensimmäisenä kertana kun oireita tuli, ystäväni syötti lääkeruokaa vain sen yhden pussin ja sen jälkeen siirtyi samaan ruokaan mitä oli aikaisemminkin syöttänyt. Kun oireet nyt uusivat me päätimme jatkaa lääkeruuan syöttämistä niin kuin eläinlääkäri suositteli mutta sillä erotuksella että Ernesto sai kuitenkin aamupalaksi ihan tavallista märkääruokaa niin kuin se oli aina saanut. Oireet hävisivät ja kaikki oli taas hyvin.

Meni aikaa varmaan vuoden päivät kun oireet tulivat taas ihan varoittamatta takaisin! Taas soitto eläinlääkärille ja samat kuviot. Nyt eläinlääkäri vain painotti sitä että kissa ei saa syödä mitään muuta ruokaa kuin sitä lääkeruokaa. Me siis teimme niin kuin käskettiin ja Ernesto joutui tiukalle lääkeruokadieetille. Se alkoi lihomaan ja muuttui hyvin apaattiseksi, sitä ei saanut leikkimään millään eikä se satunnaisia iltahepuleita lukuunottamatta tehnyt muuta kuin söi ja nukkui. En huolestunut siitä sen kummemmin, ajattelin että se alkaa vain tulemaan vanhaksi. Oireita saattoi tulla edelleen silloin tällöin mutta ne eivät kestäneet kuin päivän tai pari ja loppuivat taas pitkäksi aikaa. Yritin tutkia netistä löytyisikö kissojen virtsaongelmista jotain tietoa mutta eipä sieltä mitään uutta löytynyt, samat hoidot olivat kaikki saaneet kissalleen, joten en siitä silloin viisastunut.

Kun asiat viimein selviää

Mitra, Seti ja Ernesto

Vuonna 2013 meille tuli jälleen uusi tulokas, Mitra. Kaikki meni todella hyvin eikä mitään ongelmia ollut mutta pari kuukautta Mitran tulon jälkeen Erneston oireet tulivat takaisin ja nyt kahta kauheammin, se oli todella kovissa kivuissa ja selvästi tunsi olonsa todella epämukavaksi. Se pissasi pelkkää verta ja sai ulos vain tipan kerrallaan. Jälleen soittoa eläinlääkärille ja tälläkin kerralla samat lääkkeet. Oireet hävisivät ja kaikki oli taas hyvin. Mutta vain hetken.Viime talvena eli vuonna 2014 Erneston oireet tulivat jälleen takaisin ja nyt todella rajuina, saatiin kipulääkkeet mutta nekään eivät auttaneet. Olin todella peloissani että nyt Erneston päivät on luetut. En tiennyt mitä tehdä koska olimme kuitenkin todella tarkkaan pitäneet huolen siitä että Ernesto ei syö yhtään mitään muuta kuin sitä lääkeruokaa, joten en voinut ymmärtää miten virtsakiteitä voi vieläkin tulla! Eläinlääkäri epäili Ernestolla idiopaattista kystiikkiä ja määräsi sen syömään myös Cystaid nimistä lisärehuvalmistetta. Siirryimme lääkeruokanappuloista samanmerkkiseen märkäruokaan ja onneksi oireet hävisivät pikku hiljaa. Muutama päivä meni hyvin ja aloimme toivoa parasta mutta sitten se taas alkoi! Vaikka olimme tehneet kaikki oikein Ernesto oli jälleen kovissa kivuissa. Ei muuta kuin lisää kipulääkettä vaan naamaan ja toivottiin että oireet helpottaisi. Tässä vaiheessa olin jo aivan lopussa, mietin jo pitäisikö Ernesto päästää tuskistaan jos mikään hoito ei tunnut auttavan.. Oireet jatkuivat mutta hiukan lievempinä, pissailua oli vain iltaisin mutta päivällä kipulääkkeiden avulla Ernesto pystyi nukkumaan ihan rauhassa. Päätin että yritän nyt vielä kerran tutkia netistä jos löytäisin sieltä apua. Aika kauan piti selata sivuja ennen kuin vastaani tuli juttu virtsakiteistä ja raakaruuasta. Ahmin jutun läpi ja seuraavana päivänä riensin kauppaan ostamaan Ernestolle ihan oikeaa lihaa. Ja siihen loppui oireet.

Devin ja Ernesto torkuilla

Nyt

On mennyt puolivuotta siitä kun siirryimme raaka-ruokaan. Nappulat on ehdottomasti kielletty mutta teollista märkäruokaa Ernesto saa silloin tällöin kun ollaan unohdettu pistää lihaa sulamaan. Herkkuina käytetään kuivattuja kanansydämiä. Toki on hyvin mahdollista että kiteitä voi vieläkin tulla, menihän joskus yli vuosi ennen kuin oireet uusiutuivat mutta toisaalta, Ernesto parani viime oireista pelkästään sillä että vaihdoimme ruuan raakaan lihaan joten olen hyvin toiveikas.

Jos voisimme, siirtäisimme kaikki kissat raakaruualle mutta keskimmäinen tapaus Seti ei suostu syömään mitään raakaa, siis ei yhtään mitään! Se "pakotetaan" syömään aamupalaksi teollista märkääruokaa että se saisi edes vähän jotain muutakin kuin sen lempparia kuivaa nappulaa. Ollaan kuitenkin käyty ostamassa sitä parasta mahdollista kuivamuonaa jossa on mahdollisimman korkea lihapitoisuus ja toivotaan todellakin että Seti pärjää sillä ettei sillekin tule virtsakiteitä. Ensimmäiset pari viikkoa oireiden loppumisen jälkeen olivat todella stressaavia koska aina kun joku oli kopilla kuopsuttamassa riensin katsomaan onko se Ernesto ja aina kun Ernesto kävi pissalla tutkin sitä todella tarkkaan oireiden pelossa. Joka kerta kun Ernesto rapsuttelee jotakin mattoa sydämeni jättää lyönnin välistä ja helpotus on todella suuri kun se onkin peittämässä kakkakikkaraa tai oksennuspalloa pissin sijasta! Toivon todellakin että Erneston ei tarvitse enää ikinä kokea sitä tuskaa!

Ilmeisesti kissat ovat hyvin yksilöllisiä siitä mille yksilöille kiteitä tulee ja toimiiko eläinlääkärin hoito-ohjelmat mutta itse uskon että virtsakiteet tulee vääränlaisesta ruuasta. Kissa on lihansyöjä eikä kuiva nappula varmasti ole sille optimaalista sapuskaa, niin se vain on. Nyt kun Ernesto saa vain raakaruokaa, sen turkki on alkanut kiiltämään, se on laihtunut normaaliin painoonsa ja se on todella aktiivinen! Ernesto täytti viime vuonna 10 v. mutta aktiivisuustasolla se voisi aivan hyvin olla 4 vuotias! Voin suositella kyllä sydämellisesti kaikille kissanomistajille kissojensa raakaruokaan siirtymistä, varsinkin kun se nykypäivänä on tehty niin järkyttävän helpoksi! Se henkinen ja fyysinen kipu mikä virtsakivistä ja kiteistä tulee ei todellakaan ole sen muutaman euron arvoista mitä siinä säästää kun ostaa sitä nappulaa raa'an lihan sijasta. Ja muuten, se lääkeruoka mitä Ernesto söi monta vuotta elämästänsä maksoi 67€/12kg että kun siihen vertaa niin pääsee huomattavasti halvemmalla vaikka ostettaisi kissalle pelkkää sisäfilettä!